Ilpo Simonen

Olen koulutukseltani työnohjaaja (Story ry jäsen) ja yhteisöpedagogi AMK. Muita koulutuksia on Nuorisotoiminnanohjaaja, Isännöitsijä, Johtamisen ammattitutkinto (yritys), NLP Practitioner sekä sertifioitu TRE-ohjaaja. Olen tehnyt työuraani nuorten parissa lastensuojelussa, mielenterveyspalveluita ja nuorisoasumisessa yli 20 vuoden kokemuksen verran. Kouluttajana kokemusta on kertynyt yli 20 vuoden ajalta. Urheilutaustaakin on kertynyt yli kolmenkymmenen vuoden ajalta, lähinnä jalkapalloerotuomarina Suomen korkeimmalta tasolta aina aluetasolle.


Hallintopuolella olen ollut taloyhtiöiden, järjestöjen ja yhtiön hallituksessa vastuullisissa tehtävissä. Kaikessa on ollut halu tehdä yhteisen asian eteen töitä.


Olen vahvasti sitoutunut tekemääni tehtävää tai työhön, tehdään yhdessä tarvittavat muutokset eteenpäin menemiseksi. Vahvuuteni on nähdä ja hahmottaa asioita, jäsennellä ne oikeisiin mittasuhteisiin. Ratkaisukeskeinen työote ja pitkä sosiaalityö työtausta, antaa vankan pohjan tekemälleni työlle. Lisäksi Geneesin vahva traumaosaaminen on näkyy asiakastyössäni ja työohjauksissa.

Uskallan tarttua asiaan, uskallatko sinä?

Keho- ja psykoterapiakeskus Geneesi

Mielen palvelut: Siltakatu 20 A 31, 3. kerros

Keholliset hoidot: Siltakatu 20 A 42, 4. kerros

Tilaa uutiskirje

Tilaa Geneesin uutiskirje niin et missaa ikinä mitään mukavaa!

Takaisin sivun yläosaan
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista