Sydämen asiani ja missioni on työskennellä ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Olen koulutukseltani kouluttajapsykoterapeutti - traumapsykoterapiaan syventyen sekä pohjakoulutukseltani myös sairaanhoitaja. Päätyöni on kouluttaminen eri muodoissa, joogan ohjaaminen ja työnohjaus. Kuulun Valviran hyväksymiin terveydenhuollon ammattilaisiin ja minulla on KELA-pätevyys. Tällä hetkellä en ota vastaan KELAN kuntoutuspsykoterapia-asiakkaita. Työkokemusta minulla on terveydenhuollon alalta jo yli 25 vuoden ajalta. Tämän taipaleen aikana tutuksi ovat tulleet mm. erilaiset elämän kriisit, masennus, ahdistus , syömishäiriöt ja erityisesti traumat. Työskentelyssäni otan huomioon mielen ja kehon yhtenä hienona ja viisaana kokonaisuutena. Työssäni ja opinnoissani olen perehtynyt erityisesti kompleksisen trauman hoitoon ja dissosiaatioon.
Työskentelyni pohjana toimii traumapsykoterapia sekä kognitiivinen käyttäytymisterapia (Ylempi erityistaso). Traumakoulutuksia mm. Helsingin traumaterapiakeskuksesta vakavien traumojen ja dissosiaatiohäiriöiden arviointi ja hoito sekä sensomotorinen psykoterapia. Terapian tukena käytän myös EMDR menetelmää (Siitä olen opiskellut I ja II tason sekä akuutin trauman hoidon). Oulun yliopistosta olen valmistunut traumapsykoterapeuttien kouluttajaksi. Menetelminä käytän myös kuvataiteen ja valokuvan terapeuttisia keinoja.
Psykoterapian lisäksi olen perehtynyt rentoutumisen ja kehon liikkeen merkitykseen ihmisen hyvinvoinnille. Teen myös hyvinvointiin ja rentoutumiseen tähtääviä hoitoja kuten akupunktiota, mindfulnesta sekä ohjaan joogaa.
Ajatukseni on, että jokaisella ihmisellä on viisaus sisällään ja yhteisellä matkalla terapiassa tämä viisaus otetaan entistäkin paremmin voimavaraksi ja käyttöön elämään. Näin jokaisella on mahdollisuus kulkea eteenpäin omannäköistä polkua kohti omia tärkeitä asioita.